Jälleensyntymisen arvoitus, monen elämän minä

Ehkä muistamme enemmän kuin ymmärrämme – ajatuksia jälleensyntymisestä ja näkymättömästä maailmasta

Olen ajatellut jälleensyntymistä niin kauan kuin muistan.

Jo pienenä lapsena minulle tuntui luonnolliselta ajatella, että ihminen ei elä vain yhtä kertaa. Ajattelin, että synnymme uudelleen ja uudelleen, ehkä erilaisina ihmisinä, erilaisissa paikoissa ja erilaisissa elämäntilanteissa. Muistan korjanneeni kaverilleni, ettemme synny eläiminä, emmekä etenkään matoina tai kärpäsinä ja kerroin erilaisista elämien kiertokulun vaiheista, olin silloin ehkä 1 luokalla tai toisella luokalla koulussa.

En osannut silloin nimetä ajatusta miksikään. En tiennyt samsarasta, karmasta tai hindulaisuudesta. Ajatus vain tuntui minusta jollain tavalla tutulta.

Vasta paljon myöhemmin olen alkanut miettiä, miksi juuri nämä ajatukset ovat seuranneet minua lapsuudesta asti.

Intia, joka tuntui tutulta

Olen aina tuntenut voimakasta vetoa Intiaan.

Lapsena tein otsaani täplän, pidin voimakkaista väreistä ja koruista ja rakastin intialaista musiikkia. Intialaisessa kulttuurissa on ollut jotakin, joka on herättänyt minussa erityistä lempeyttä ja tuttuutta.

Uskon nykyisin, että kyseessä on muistoja edellisistä elämistäni.

Voisiko ihminen syntyä maailmaan niin, ettei hän muista aikaisempaa elämäänsä tietoisesti, mutta jokin silti tuntuu tutulta?

Ehkä muistamme vähemmän kuin luulemme.

Tai ehkä emme muista lainkaan – ehkä vain tunnemme.

Jälleensyntyminen eri perinteissä

Jälleensyntyminen ei ole vain yksi yksittäinen uskomus.

Hindulaisuudessa puhutaan samsarasta, syntymän, kuoleman ja uudelleensyntymisen kiertokulusta. Karma liittyy siihen, miten tekomme, ajatuksemme ja aikomuksemme vaikuttavat tähän matkaan.

Buddhalaisuudessa jälleensyntyminen on myös tärkeä osa maailmankuvaa, mutta buddhalaisuus ei opeta muuttumattoman sielun siirtyvän kehosta toiseen samalla tavalla kuin joissakin hindulaisissa käsityksissä.

Myös jainalaisuudessa jälleensyntyminen on keskeinen osa maailmankuvaa.

Näissä perinteissä nykyinen elämä ei siis välttämättä ole koko tarina.

Se voi olla yksi vaihe paljon pidemmällä matkalla.

Mitä aikaisemmasta elämästä voisi jäädä?

Minua kiehtoo ajatus siitä, että aikaisemmasta elämästä ei välttämättä jäisi selkeää muistikuvaa.

Hindulaisissa perinteissä puhutaan samskaroista, syvälle mieleen jäävistä vaikutelmista ja taipumuksista. Ajatellaan, että jotakin kokemuksistamme voi jäädä meihin ja vaikuttaa siihen, millaisia olemme myöhemmin.

Ehkä se voisi näkyä kiinnostuksena, ehkä musiikkina, ehkä unina, ehkä vahvana tuttuuden tunteena, ehkä jonkin paikan tai kulttuurin herättämänä tunteena.

Joku voi nähdä ensimmäistä kertaa tietyn maiseman ja ajatella: "Tämä tuntuu kodilta."

Joku toinen voi kuulla musiikkia kulttuurista, jota ei tunne, ja kokea sen välittömästi läheiseksi.

Joku voi kiinnostua jo lapsena asioista, joille hän ei löydä ympäristöstään selitystä.

Jälleensyntymiseen uskovalle nämä voivat olla kiinnostavia mahdollisia jälkiä aikaisemmista elämistä.

Intia ei kuitenkaan ole ainoa maailma, joka on vetänyt minua puoleensa

Lapsuudessani oli myös vahva kiinnostus samurai- ja ninjahahmoihin.

Vanha puu voi olla erityinen.

Vuori voi olla pyhä.

Paikka voi tuntua hengellisesti merkitykselliseltä.

Esi-isiä voidaan kunnioittaa ja muistaa.

Tämä ajatus on tuntunut minusta hyvin läheiseltä.

En silti tunne itseäni shintolaiseksi.

Luonto ja pyhät paikat

Ehkä juuri luonnon merkitys yhdistää monia maailman vanhoja hengellisiä perinteitä.

Intiassa on pyhiä jokia, vuoria ja metsiä.

Japanissa on pyhiä luonnonpaikkoja ja kamiin liittyviä metsiä ja vuoria.

Muinaisessa Egyptissä Niilillä ja luonnonilmiöillä oli valtava merkitys.

Myös Suomessa ihmiset ovat ennen kristinuskon vakiintumista kokeneet tiettyjä luonnonpaikkoja erityisiksi. Hiidet, uhripaikat, metsät, kivet ja lähteet ovat osa vanhaa kansanperinnettä ja muistuttavat siitä, että luonnon ja henkimaailman välinen raja ei ole aina ollut ihmisille selkeä.

Tämä saa minut ajattelemaan, että ehkä ihmisen tarve kokea luonto pyhänä ei olekaan sidottu yhteen kulttuuriin.

Ehkä ihminen on aina yrittänyt löytää luonnosta jotakin itseään suurempaa.

Entä henget?

Lapsesta asti minua on kiinnostanut ajatus siitä, että maailmassa on muutakin kuin se, minkä voimme nähdä.

Eri kulttuureissa tätä näkymätöntä maailmaa on kuvattu hyvin eri tavoin.

Japanissa puhutaan kameista.

Intian perinteissä on jumalia, jumalattaria, devas-olentoja ja erilaisia henkisiä olentoja.

Muinaisessa Egyptissä oli kokonainen jumaluuksien maailma.

Suomalaisessa kansanperinteessä taas metsät, vedet, paikat ja vainajat liittyivät erilaisiin uskomuksiin ja tarinoihin.

Nimet muuttuvat.

Kertomukset muuttuvat.

Mutta ehkä itse kysymys pysyy samana:

Onko näkyvän maailman takana jotakin näkymätöntä?

Yksi jumala vai kokonainen maailma?

Tämä on yksi asia, jota olen itse joutunut pohtimaan paljon.

En ole koskaan pystynyt uskomaan jumalaan sillä tavalla kuin moni muu tuntuu uskovan. Ajatus yhdestä ainoasta jumalasta ei ole koskaan tuntunut minusta täysin luonnolliselta.

Pitkään ajattelin ehkä vain, etten usko jumalaan.

Nykyään ajattelen hieman toisin.

Ehkä kyse ei olekaan siitä, etten uskoisi hengelliseen maailmaan.

Ehkä minun on vain aina ollut vaikea ajatella, että hengellinen maailma voisi olla yksi ja samanlainen kaikille.

Kun tutustun eri kulttuureihin, näen valtavan määrän erilaisia tapoja ymmärtää jumaluuksia, henkiä ja maailmankaikkeutta.

Lakshmi, Anubis, Hekate, Kami, Buddhan erilaiset ilmentymät ja bodhisattvat.

Nämä kaikki ovat syntyneet erilaisissa kulttuureissa ja erilaisissa maailmankuvissa.

En ajattele, että minun pitäisi valita niistä yksi ja hylätä kaikki muut.

Ehkä hengellisyys voi olla myös avointa tutkimista.

Lakshmi, Anubis ja muut hahmot

Lakshmi on hindulainen jumalatar, joka liittyy esimerkiksi vaurauteen, kauneuteen ja runsauteen.

Anubis kuuluu muinaisegyptiläiseen uskonnolliseen maailmaan ja liittyy erityisesti kuolemaan, hautausrituaaleihin ja vainajan matkaan.

Hekate puolestaan kuuluu kreikkalaiseen jumalmaailmaan ja liittyy muun muassa risteyksiin, rajakohtiin, yöhön ja taikuuteen.

Näitä hahmoja yhdistää ainakin yksi asia: ihmiset ovat eri aikoina käyttäneet niiden kaltaisia hahmoja kuvaamaan asioita, joita on vaikea selittää pelkillä sanoilla.

Kuolemaa.

Luontoa.

Kohtaloa.

Suojaa.

Muutosta.

Elämän ja kuoleman välistä rajaa.

Ehkä jumalhahmot ovat osittain myös ihmisen tapa antaa näkymättömälle muoto.

Voisiko erilaisuuden tunne liittyä aikaisempiin elämiin?

Jälleensyntymisen näkökulmasta tätäkin voi pohtia.

Jos ihminen todella syntyy uudelleen monta kertaa, hän ei välttämättä ole aina elänyt samanlaisessa kulttuurissa, samassa yhteiskunnassa tai edes samanlaisena persoonana.

Ehkä ihminen voi olla monien vaikutteiden summa.

Tai ehkä meissä on kerroksia, joiden alkuperää emme tunne.

Ehkä jokainen elämä jättää jotakin.

Yhdestä elämästä voisi jäädä rakkaus musiikkiin.

Toisesta luonnon kunnioitus.

Kolmannesta tietynlainen temperamentti.

Neljännestä kiinnostus henkisyyteen.

Emme ehkä kanna niitä mukanamme tietoisina muistoina.

Ehkä ne tulevat esiin vain tunteina.

Ehkä emme muista menneitä elämiä – ehkä tunnistamme ne silti

Tämä on ajatus, joka puhuttelee minua kaikkein eniten.

Ehkä menneen elämän muistaminen ei tarkoita sitä, että muistaisimme nimen, syntymävuoden tai kodin.

Ehkä tunnistaminen voi olla paljon hienovaraisempaa.

Paikka tuntuu tutulta.

Musiikki herättää jotain.

Kulttuuri tuntuu omalta.

Luonto tuntuu pyhältä.

Tietty symboli pysäyttää.

Jokin hahmo jää mieleen.

Ja joskus ihminen voi vain ajatella:

"En tiedä miksi tämä tuntuu minusta niin tutulta."

Mutta tarvitsemmeko edes varmaa vastausta?

En tiedä, olenko elänyt aikaisemmin, mutta uskon silti niin

En tiedä, olenko ollut joskus Intiassa, vaikka uskon olleeni yhdessä aiemmassa elämässäni intialainen.

En tiedä varmasti, miksi tietyt kulttuurit ja hengelliset ajatukset ovat tuntuneet minusta niin läheisiltä.

Enkä tiedä, mitä kaikkea maailmassa on näkyvän todellisuuden ulkopuolella, näen jotain mutta en kaikkea.

Mutta ehkä minun ei tarvitsekaan tietää.

Ehkä voin vain olla utelias.

Tutkia eri perinteitä.

Kuunnella omaa sisäistä tunnetta.

Kunnioittaa muiden ihmisten uskomuksia.

Ja antaa mysteerin pysyä mysteerinä.

Ehkä maailma on suurempi kuin yksi selitys

Mitä enemmän tutustun erilaisiin uskontoihin ja vanhoihin perinteisiin, sitä vaikeammalta minusta tuntuu ajatella, että maailma voitaisiin selittää vain yhdellä tavalla.

Intialainen jälleensyntymisen ajatus, Buddhalainen samsara, Japanilainen kami-perinne, Muinaisen Egyptin jumalat. Suomalainen kansanusko.

Kaikki ovat erilaisia, mutta jokainen niistä kertoo siitä, että ihminen on aina yrittänyt ymmärtää omaa paikkaansa maailmassa.

Mistä tulemme? Miksi olemme täällä? Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Voiko tietoisuutemme jatkua? Onko luonnossa jotakin pyhää? Voiko ihminen syntyä uudelleen? Ja voisiko jokin meissä muistaa asioita, joita emme itse tietoisesti muista?

Minulla ei ole näihin kysymyksiin varmoja vastauksia.

Ehkä juuri siksi ne kiinnostavat minua.

Ehkä muistamme enemmän kuin ymmärrämme

En halua väittää tietäväni, mitä jälleensyntymisen jälkeen tapahtuu.

Haluan vain pitää mieleni avoimena ajatukselle, että elämä voisi olla suurempi matka kuin yksi syntymä ja yksi kuolema.

Ehkä meissä kulkee mukana asioita, joiden alkuperää emme tunne.

Ehkä jotkut paikat tuntuvat kodilta syystä.

Ehkä jotkut ihmiset tuntuvat tutuilta ennen kuin tunnemme heitä.

Ehkä musiikki voi herättää muiston, jota emme osaa nimetä.

Tai ehkä kaikki nämä kokemukset ovat vain osa sitä, miten ainutlaatuisesti jokainen ihminen kokee maailman.

En tiedä.

Mutta ehkä kaikkea ei tarvitsekaan tietää.

Ehkä joskus tärkeintä ei ole löytää vastausta siihen, keitä olimme ennen.

Ehkä tärkeämpää on kysyä:

Mitä meidän on tarkoitus oppia tässä elämässä?

Ja jos jälleensyntyminen todella on osa olemassaoloamme, ehkä tämäkin elämä jättää meihin jotakin.

Jotakin, jonka tunnistamme vasta myöhemmin.

Jossakin toisessa ajassa.

Jossakin toisessa paikassa.

Tai ehkä vain seuraavassa elämässä.

Ehkä emme aina muista menneitä elämiä. Ehkä joskus muistamme vain tunteen.