Yllättävä kohtaaminen Korpin kanssa

Yllättävä kohtaaminen Korpin kanssa on tarina hetkestä, joka pysäyttää arjen ja avaa oven johonkin suurempaan. Hiljaisessa luonnossa, juuri kun luulit olevasi yksin koirasi kanssa, pitkästä heinikosta kurkistaa musta korppi ja katsoo suoraan takaisin. Sen katse tuntuu tutkivalta, melkein inhimilliseltä, kuin se tietäisi jotakin, mitä sinä et vielä ymmärrä. Tässä kertomuksessa tutkimme tuon hetken tunnelmaa, luonnon salaperäistä voimaa ja sitä, miten yksi kohtaaminen voi muuttaa tavan, jolla katsot ympärilläsi olevaa maailmaa.

Kun korppi tuli katsomaan

Tiistaina näin jotakin, mitä en ollut täällä koskaan ennen nähnyt.

Olin koirani kanssa kävelyllä takapihani jälkeen alkavalla vapaasti kasvavalla alueella. Pitkä heinikko oli jo kellastunut, ja maisemassa oli jotain loppukesän ja alkusyksyn välistä rauhaa. Sellaista hiljaista vuodenaikojen vaihtumista, jota ei ehkä huomaa, ellei pysähdy katsomaan.

Sitten näin korpin.

Se oli valtavan kokoinen.

Tiesin toki, että korppi on suuri lintu, mutta vasta nähdessäni sen omin silmin tajusin, miten jykevä se todella on. Se hypähteli heinikon seassa ja tarkkaili minua. Ei levottomasti eikä uhkaavasti.

Se vain oli siellä.

Ja minä olin siellä.

Jäin katsomaan sitä.

Korppeja ei tällä alueella yleensä näy. Itse asiassa en muista koskaan ennen nähneeni täällä sellaista. Siksi kohtaaminen tuntui oudolla tavalla merkitykselliseltä.

Jonkin ajan kuluttua korpin vierelle ilmestyi harakka.

Se sai kokoeron näyttämään vielä suuremmalta. Harakka vaikutti korpin rinnalla lähes pieneltä. Kaksi mustavalkoista lintua samassa heinikossa: toinen tuttu ja arkinen, toinen suuri ja hieman salaperäinen.

Ajattelin myöhemmin, miksi juuri korppi jäi niin vahvasti mieleeni.

Ehkä siksi, että korppiin liittyy niin paljon vanhaa symboliikkaa.

Suomalaisessa ja karjalaisessa kansanperinteessä korppi on ollut monimerkityksinen lintu. Siihen on liittynyt kuoleman ja tuntemattoman symboliikkaa, mutta myös viisautta, tarkkailua ja viestien välittämistä. Korppi ei ole ollut vain paha enne. Se on voinut olla hahmo, joka liikkuu tuttujen rajojen toisella puolella.

Ja ehkä juuri se ajatus puhuttelee minua nyt.

Korppi oli vapaasti kasvavassa heinikossa, takapihani toisella puolella. Se ei tullut minun pihalleni. Minä en mennyt sen luokse.

Me vain tarkkailimme toisiamme hetken.

Siinä oli jotain rauhoittavaa.

Olen viime aikoina ajatellut paljon rajoja. Sitä, missä oma tila alkaa ja missä se loppuu. Sitä, mitä päästän lähelleni ja mitä en. Sitäkin, ettei kaikkia asioita tarvitse kohdata menemällä niitä kohti.

Joskus vahvuus ei ole hyökkäämistä.

Joskus vahvuus on sitä, että pysyy omalla puolellaan.

Korppi tuntui sillä hetkellä hyvin voimakkaalta eläimeltä. Se oli suuri, tumma ja täysin rauhallinen. Se ei tarvinnut meteliä tehdäkseen vaikutusta.

Ehkä juuri siksi haluan muistaa tämän kohtaamisen.

En siksi, että ajattelisin sen ennustaneen jotakin. En tiedä, oliko se sattumaa, luonnon omaa kulkua vai jotakin, jolle annan itse merkityksen.

Mutta ehkä merkityksen ei tarvitsekaan tulla ulkopuolelta.

Joskus me vain kohtaamme jotakin oikealla hetkellä ja tunnistamme siinä jotain itsestämme.

Tiistaina minä näin korpin.

Se seisoi hetken kellastuneessa heinikossa ja katseli minua.

Ja minä jatkoin matkaani.

Ehkä siinä oli koko viesti.

Minun ei tarvitse pelätä sitä, mikä on rajani toisella puolella.

Voin nähdä sen.

Voin tunnistaa sen.

Ja voin silti jatkaa omaa matkaani.

Korppimaisin miettein Hiidetär